Nyt meillä ei ole enää mustista. :(
Ensimmäinen mustiksemme oli Juri (Zar´s Aleksej Deverin), iso musta mörrikkä. Juri oli rauhallinen koira, kymmenvuotias poikani saattoi viedä sen huoletta ulos, Juri ymmärsi tilanteet. Se ei piitannut vieraista ihmisistä eikä koirista, mutta oma perhe oli sille kaikki kaikessa. Olen aina sanonut, että jos Juri ei olisi ollut niin ihana koira luonteeltaan, meille ei varmaan olisi tullut muita mustiksia.
Sitten halusin koiran, josta olisi pk-hommiin ja meille tuli Boris (Zornoi Terminator). Se oli täysin minun koirani, joka ei muusta perheestä välittänyt. Minua se kyllä vahti yötä päivää. Boris oli luonteeltaan työkoira, mutta sen lonkat ja kyynärpäät olivat todella huonot. Sen saavutuksiin kuuluu pankkiautomaatilta nostamieni rahojen pysyminen minulla sen hyökätessään rohkeasti kahden miehen kimppuun, jotka olivat rahojani minulta ottamassa. Boris lähetettiin nivelvaivojensa takia Sateenkaarisillalle hyvin nuorena.
Velmu, (JK1 TK2 BH Kiva koirakansalainen Zornoi Zingar) tuli pitkä häntä heiluen elämäämme. Tuli ja valloitti kaikki. Velmu oli ystävällinen ja uskomattoman viisas koira. Se rakasti työntekoa ja kaikenlaista pienten temppujen opettelua. Velmu olisi varmasti päässyt pitkälle, mutta silloin minulla ei ollut töiden takia aikaa treenata hänen kanssaan tarpeeksi. Vuodenkin tauon jälkeen se saattoi lähteä hakutreeneissä etsimään maalimiestä niin kuin taukoa ei olisi ollutkaan, viisas Velmu! Se oli reilu laumanjohtaja, koskaan se ei pomottanut toisia, vaan sanoi aina vain asiasta. Velmu osasi täydellisesti koirien kielen ja ”puhui” laumansa puolesta asiat vihamielisten koirien kanssa selviksi. Sitä oli todella hienoa katsoa, kaikki kävi koirakirjojen tekstien ja kuvien mukaan. Se ei tapellut koskaan ja vain kerran se itse joutui saksanpaimenkoiran yllätyshyökkäyksen kohteeksi.
Mitä enemmän ikää sille tuli niin sitä paremmin ymmärsimme toisiamme. Kun Velmu 12 vuotiaana nukutettiin, tuntui että maailma pysähtyy, Velmu oli elämäni koira. Suru oli musertava. Velmu elää kuitenkin lapsissaan ja lapsenlapsissaan.
Jekku (Kaverikoira, Kiva koirakansalainen, BH Bojai Amurosi) tuli Velmun kaveriksi. Jekku rakasti kaikkia ja sille löytyikin sopiva harrastus kaverikoirana. Aina nähdessään pyörätuolissa istuvan ihmisen sillä oli pakottava tarve mennä juuri sen ihmisen luo. Se oli huoleton hulivili ja sillä oli hyvin valoisa elämänkatsomus. Se piti mustisten mainetta yllä ystävällisenä ja rakastavana koirapersoonana. Jekkun poismenoa surivat perheen lisäksi monet vanhukset eri laitoksissa.
Erkki (Kaverikoira TK1 BH, Kiva koirakansalainen Zvezdozka Eger) tuli 7-viikkoisena karvapallona Jekkun ja Velmun laumaan. Siitä kasvoi iso jättiläinen, joka aiheutti paljon päänvaivaa pehmeällä luonteellaan. Minulla ei ole koskaan ollut niin pehmeäluonteista koiraa, joten peiliin piti katsoa kerran jos toisenkin. Saimme kuitenkin aikaan BHn ja TK1-tuloksen. Erkistä tuli myös kaverikoira joka tunnettiin nimellä ”pieni Erkki”. Erkki oli lempeä jättiläinen, kissat nukkuivat kylminä talviöinä sen kyljessä ja se sieti loputtomiin Pyryn ja sen veljen kiusaamiset suuttumatta koskaan niille. Kai se piti niitä ikuisina pentuina.
Kaikki nämä koirat ovat olleet tärkeitä persoonia minulle, jokainen omalla tavallaan. Mitenkä osaan nyt elää ilman mustista?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti